perjantai 20. heinäkuuta 2012

Ikuinen taistelu haarahiusten kanssa

Musta tuntuu kyllä että käyn kaksihaaraisten kanssa joka päivä tuhoon tuomittua taistelua. Leikkaan näitä siis yksitellen aina kun sattuu olemaan tekemisen puutetta, yleens iltaisin joka päivä. En millään jaksa etsiä kaikkia mahdollisia haarahiuksia kerralla, mutta viikoittain teen latvoille suursiivouksen ja etsin koko pään täydeltä kaksihaaraisia, jotka napsaisen yksitellen pois. Aikaa tähän kuluu noin 2-3 tuntia.
Onhan tämä hermoja raastavaa puuhaa toisinaan. Tänäänkin jo olen niitä ehtinyt etsimään jo vaikka kuinka monta. Hiukseni siis haaroittuvat öljyhoidoista ja latvasuojista huolimatta LIIAN helposti. Vaikka olisi kuinka käsittelemättömät hiukset, se ei tarkoita etteikö haarahiuksia olisi. Niitä on lähes poikkeuksetta jokaisen päässä.
Myös murun, joka ei ole ikinä värjännyt hiuksiaan saatika käyttänyt mitään muutakaan hiuksia vahingoittavaa käsittelyä.

Mun on pakko vaan leikellä näitä uskollisesti yksitellen, koska hius on kuitenki hyvässä kunnossa enkä halua tasoittaa senttitolkulla hyvää hiusta pois, kun haarahiuksia ilmestyy kuitenkin jo varmaan viikon päästä tasoituksesta. En myöskään harjaa hiuksia kovakouraisest, mikä aiheuttaa myös haarahiuksia.

Olen metsästänyt netistä useita kertoja, kuinka kauan haarahiuksen muodostuminen keskimäärin kestää - tuloksetta. Mulla siinä ei varmaan mee päivääkään. : D Eniten haarahiuksia löytyy yleensä lyhyemmistä hiuksista, jotka on pidempien hiuksien seassa. Latvoissa niitä ei yleensä juurikaan ole.

Oi, pitäisiköhän kokeilla tota uutuutta TRESemmen latvasuojaa, joka kuulemma myös vähentää kaksihaaraisia? Voisikohan se toimia? Aika kallista se kyllä on... pistetäänpä harkintamyssyyn!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti